Päihteet ja asunnottomuus
Päihteet ja asunnottomuus ovat usein toisiinsa liittyviä ongelmia, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi ihmisen elämään. Päihteiden käyttö voi vaikeuttaa arjessa selviytymistä, heikentää taloudellista tilannetta sekä aiheuttaa ongelmia ihmissuhteissa ja työelämässä. Nämä vaikeudet voivat pahimmillaan johtaa asunnon menettämiseen. Toisaalta myös asunnottomuus voi lisätä päihteiden käyttöä, sillä yksinäisyys, turvattomuus ja henkinen kuormitus voivat saada ihmisen hakemaan päihteistä hetkellistä helpotusta.
Päihteistä asunnottomaksi
Ylen dokumenttisarjassa kerrotaan Midun elämäntilanteesta ja siitä, kuinka päihteiden käyttö vaikutti vähitellen hänen elämäänsä. Aluksi hän käytti päihteitä vain viikonloppuisin, mutta ajan myötä käyttö lisääntyi ja alkoi näkyä myös hänen työelämässänsä. Lopulta Midu menetti työpaikkansa. Päihteisiin kului rahaa, jolloin vuokranmaksu ja muut välttämättömät menot jäivät vähemmälle. (Asunnottomat - Pitkä matka himaan 2024.). Päihteiden käyttö voi alkaa vaikuttamaan elämän eri osa-alueisiin vähitellen ja huomaamatta. Aluksi tilanne voi vaikuttaa hallittavalta, mutta vähitellen päihteet voivat alkaa mennä työn, asumisen ja muiden tärkeiden asioiden edelle.
Päihteet osana asunnottomuutta
Päihteiden käyttö on merkittävä osa monen asunnottoman ihmisen elämäntilannetta. Sisä-Suomen yhteistyöalueen sosiaalisessa raportissa tuotiin esille, että asunnottomien kanssa työskentelevät ammattilaiset tunnistivat alkoholin ongelmakäytön 75 prosentissa ja huumeiden ongelmakäytön 68 prosentissa. (Pekkarinen ym. 2024, 36). Luvut kertovat siitä, kuinka paljon päihdeongelmia kohdataan asunnottomien kanssa tehtävässä työssä.
Asunnottoman ja päihteitä käyttävän ihmisen arki voi olla hyvin haastavaa. Ilman vakituista asuntoa tavalliset asiat, kuten peseytyminen, ruokailu ja riittävä nukkuminen, voivat olla vaikeita järjestää. Päihteiden käyttö voi myös heikentää ihmisen toimintakykyä ja elämänhallintaa. Päihtyneenä esimerkiksi sovituista tapaamisista ja aikatauluista kiinni pitäminen voi olla vaikeaa. Tämä voi puolestaan hankaloittaa palveluihin sitoutumista ja avun saamista. Päihteiden käyttö voi nousta elämässä niin suureen rooliin, että muut tärkeät asiat jäävät helposti sen varjoon.
Lähteet:
Pekkarinen, A., Pekkarinen, E., Perkiö, E., Sujamo, R., Riski, A., Saarijärvi, A., Junno, S., Pellinen, K. & Ropponen, A. 2024. Asunnottomuus ja asumisen ongelmat Sisä-Suomen yhteistyöalueella: Sosiaalinen raportti. Pirkanmaan hyvinvointialue. Viitattu 4.11.2026. https://www.pirha.fi/documents/2739855/3533452/Asunnottomuus+Sis%C3%A4-Suomen+yhteisty%C3%B6alueella+2024+-+sosiaalinen+raportti.pdf/bc859f06-c8cb-02de-7ca5-533c3776b883?t=1731390294802
Asunnottomat - Pitkä matka edessä 2024. Loppuu vittu kaverit kesken kohta. 1.12.2024. Dokumentti. Yle Areena. Viitattu 4.11.2026. https://areena.yle.fi/1-66150954
Aino P
Kommentit
Lähetä kommentti